JUDO   |   KARATE   |   AIKIDO
Etusivu arrow Ajankohtaista arrow To 14.12. junnujen pikkujoulutreeni
To 14.12. junnujen pikkujoulutreeni
Torstaina 14.12.2017 on karaten junioreilla yksi yhteinen pikkujoulutreeni Kalliosuojan tatamilla klo 17-18:30. Ohjelmassa on ainakin temppurataa ja vähän jouluista herkuttelua. Joku tonttu taisi vihjaista joulupukin mahdollisesti tulevan käymään, joten tonttulakit mukaan :).

Torstain jälkeen alkaa junioreilla joulutauko, eli torstaisin ja sunnuntaisin ei ole harjoituksia ennen koulujen jatkumista. Kevätkausi alkaa torstaina 11.1.2018 samoilla treeniajoilla.

Nuoret ja yli 12-vuotiaat voivat käydä tauon aikana aikuistenkin treeneissä, esimerkiksi keskiviikkoisin tai perjantaisin, mutta treeniaikataulut kannattaa aina tarkistaa netistä, sillä pyhäpäivät voivat aiheuttaa peruutuksia aikuistreeneihinkin.

Jo tässä vaiheessa haluamme kiittää syksystä ja toivotamme hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille.

Terveisin Vantaan Jukaran junioritiimi