JUDO   |   KARATE   |   AIKIDO
Etusivu arrow Etusivu arrow Aikido lyhyesti
AIKIDO VANTAAN JUKARASSA

AIKIDO

Aikidossa harjoitellaan erilaisia tekniikoita, joiden avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta vastustajaa pysyvästi. Tekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään liikkeeseen. Aikidossa ei kilpailla, mutta omien taitojen kehittäminen on kiinnostava haaste vaikka loppuiäksi. Edistymistä mitataan myös vyökokeilla. 3 kyun suoritettuaan aikidoka voi käyttää hakamaa, japanilaisia perinteisiä housuja.

KENELLE AIKIDO SOPII?

Aikido sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille aktiivisille miehille ja naisille. Lajissa tarvittavat ominaisuudet kehittyvät harjoitellen ja kunto kasvaa. Jokainen voi edetä omaan tahtiinsa – tärkeintä on halu oppia.

AIKIDO JUKARASSA

Harjoittelu aloitetaan aikidokoulussa, josta siirrytään taitojen lisääntyessä edistyneempien harjoituksiin. Aikidokoulun harjoitukset ovat kahdesti viikossa samaan aikaan sekä aikuisille että junioreille (7–13-vuotiaat). Mukaan voi tulla koska tahansa, eikä erillisiä peruskursseja järjestetä. Edistyneempien harjoituksia on viisi kertaa viikossa.

Juniorit harjoittelevat pääosin samoja asioita kuin aikuiset, mutta liikkumisen ja koordinaation opettelua painotetaan enemmän.

Aikidon harrastajat tapaavat toisiaan leireillä, joissa ohjaavat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin ammattiopettajat. Jukarassa leirejä järjestetään muutama vuodessa ja Suomessa yleisesti lähes viikoittain.

 

Lue lisää aikidosta ja Jukaran Aikidojaoksesta. 

 
Ajankohtaista